LADECin kautta perustettujen yritysten määrä vahvassa kasvussa alkuvuonna


9.5.2018

Kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä perustettiin Lahden Seudun Kehitys LADECin neuvontapalveluiden kautta yhteensä 75 uutta yritystä. Tämä on 32 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana. 

LADEC tarjoaa maksutonta ja luottamuksellista yritysneuvontaa aina ideavaiheesta yrityksen rekisteröintiin saakka. Yhtiön perustamis- ja kehittämispalveluista vastaava johtaja Päivi Leppäsen pitää alkuvuotta onnistuneena ja korostaa, että hyvä alkuvuosi on tulosta pitkäjänteisestä työstä. 

”Perustamisneuvonnassa kävi tarkastelujaksolla yhteensä 157 uutta asiakasta ja asiakaskäyntejä oli kolmen kuukauden aikana 302 kappaletta.  Osa alku vuonna yrityksensä perustaneista on hyödyntänyt yritysneuvontapalveluitamme jo aikaisemmin ja nyt perusteellisen sparrauksemme jälkeen valmiita käynnistämään yritystoimintaansa. Yritysten perustaminen on ollut aktiivista myös huhtikuussa, jonka aikana on perustettu 26 uutta yritystä”, toteaa Päivi Leppänen.

LADECin kautta perustetuista yrityksistä vuoden ensimmäisellä neljänneksellä valtaosa on "toiminimiä" eli yksityisiä elinkeinonharjoittajia, joita oli yhteensä 44 eli 57,9 prosenttia kokonaismäärästä. Perustettavien yritysten määrä vaihtelee kuukausittain, samoin toimialat ja yritysmuodot. Esimerkiksi huhtikuussa LADECin kautta perustetuista yrityksistä 53,8 prosenttia oli puolestaan osakeyhtiöitä. Suurin osa yrityksistä perustettiin tarkastelujaksona palvelualoille eli yhteensä 75 prosenttia yrityksistä. Perustetut yritykset edustavat hyvin laajasti eri toimialoja. 

LADECin perustamisneuvonta kuuluu valtakunnalliseen Uusyrityskeskus-verkostoon, jolla on toimintaa 29 paikkakunnalla. Kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä perustettiin Suomen 29 uusyrityskeskuksen avulla yhteensä 2126 uutta yritystä. Tämä on kaksi prosenttia enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana. 

Maksutonta ja luottamuksellista neuvontaa – nyt myös ilman ajanvarausta

LADECin yritysneuvojien puheille pääsee helposti: Ajan voi varata joko palvelunumerosta 044 702 2700 tai www.ladec.fi -verkkosivuilta chatin kautta.

LADEC tarjoaa jatkossa perustamisneuvontaa kaksi kertaa viikossa tiistaisin ja torstaisin klo 8-16 myös ilman ajanvarausta, ja aivan Lahden keskustassa, Lahti Design Centerissä Malskilla, Päijänteenkadun ja Mallaskadun kulmassa.

Lisätietoja:

Päivi Leppänen
Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy
050 568 7446  
paivi.leppanen(at)ladec.fi